5. huhtikuuta 2016

Ihmisten ilmoille

Ihan parhaita on treenikaverit, jotka konttaa julkisella paikalla jalkapallokentällä ihan vaan sen takia, että sun tokokoira saa hyvää "oudosti käyttäytyvä liikkeenohjaaja" häiriötä :D Taas on ihmisillä ihmeteltävää, kun saadaan aloittaa ulkokausi ja hullut koiranaiset pääsee vapaaksi suljetuista treenihalleistaan ;)
Vietiin tokotreenit pitkästä aikaa ihmisten ilmoille ja Hennan päivitys summasi fiilikset täydellisesti! Konttaamisen lisäksi vähän ehkä myös lauloin, mutta toivottavasti naapurikentän jalkapallojoukkue keskittyi peliinsä yhtä hyvin kuin me omiin treeneihimme.

Kevään ensimmäisissä ulkotreeneissä iskee perinteisesti pieni torikammo, kun ei ole seiniä suojana ja vierestä kulkee muitakin kuin koiraihmisiä. Hallin aidatulla neljäsosasella Kodan hyvin suoritetusta tehtävästä ansaittu kunniakierros lelun kanssa on noin kymmenen metrin voltti, joten kun pyrri ottaa ulkona tilasta ilon irti ja juoksee riemuissaan ympäri kentän, jonka sivut rajautuvat parkkipaikkaan, vilkkaaseen puistoon ja jalkapallomatsiin, niin sitä tulee pieneksi hetkeksi hyvin tietoiseksi siitä, kuinka kovasti omaan koiraansa luottaa.

Kodalla on ollut treenin alla juoksuseuraamisen kontakti. Jotenkin seuruun temponvaihteluiden treenaaminen vähän tuppaa jäämään, niinpä kontakti on alkanut rakoilemaan helpommin juoksussa kuin kävelyssä. Hitaassa kävelyssä Koda joutuu tekemään enemmän töitä ja on jotenkin automaattisesti skarpimpi. Viime viikon treenissä vahvistin kontaktin säilymistä juoksuun siirtyessä ja eilen palkkasin kontaktin säilymisestä hieman pidemmissä juoksupätkissä. Seuraaminen on ollut nyt kiva treenata, molempien lemppari jopa! Sehän on jatkuva ikuisuusprosessi ja meillä työsarkaa on nyt erityisesti keston tekemisessä, kun yritän olla kiirehtimättä asiassa, mutta kuitenkin muistaa edetä vireen ehdoilla. Projektiksi pitäisi ottaa oma katseen korjaaminen pois koirasta, toinen tuleva projekti on peruuttelu.

Nouto on ollut harvakseltaan treeneissä, koska haluaisin, että Koda pitäisi noutamista aina yhtä palkitsevana kuin mitä se on sille juuri nyt, enkä tulisi ylitreenanneeksi siihen ongelmia. Treeni on keskittynyt siihen, että pyllykarvat ei nyi ennen käskyä, vaan noutoluvan saa, kun katsoo heiton hievahtamatta ja pyytää sitten luvan kontaktilla.

Kapulan pitoa olen yrittänyt muistaa ottaa kokeenomaisena liikkeenä. Siinä on ollut ihan kiva lataus, kun olen jännittämällä omaa kroppaa vähän vihjannut lelupalkasta. Tavoitteena olisi aktiivinen pito, vaikka pito on ehkä liikkeenä passiivisen puoleinen. Kapulan antaminen Kodalle tulisi treenata siistimmäksi niin, että vaikka kapula olisi kirsun edessä, niin suu aukeaisi ottamaan kapulan vasta käskystä, mutta tämä on prioriteettilistan kärjestä aika kaukana. Kodan ote on yleensä vakaa, mutta ei hirmu tiukka. Viimeksi se kuitenkin piti kapulaa niin tiukasti, ettei irrottanut ekasta käskystä - hämmentävää, mutta mun kirjoissa toistaiseksi kuitenkin positiivinen virhe.

Merkin kierron loppuperusasennot tarkastettiin eilen ja nehän toimi, Koda teki vauhdilla ja tarkasti töitä. Kierto on liikkeenä hyvällä mallilla, mutta virittely liikkeeseen ja merkin bongaaminen on vielä rakentamatta ja treenilistalle voisi lisätä häiriö- ja kuuntelutreeniä. Esimerkiksi noudon ja merkin kierron erottelu voisi tehdä hyvää.

Edellisten kolmen treenin aikana on lisäksi lyhyesti käyty liikkeenvälejä, pieni paikkis, liikkeestä istumista, kaukoja ja luoksetuloa. Startti ulkokauteen sai aikaan pyrrissä vähän ääntä, joten sitä olen nyt vähän pureskellut ja pohtinut, mutta siitä paremmalla ajalla sitten.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti